Pennuille tuli ikää lauantaina 10 viikkoa. Ensimmäinen pentu lähti
uuteen kotiin perjantaina ja toinen lauantaina. Pennut Cero ja Duro saivat
ihanat ja hyvät kodit, toinen lähti pohjoiseen ja toinen etelään. Vaikka pennut
saivat hyvät uudet perheet, täällä pyyhittiin salaa silmäkulmia, kun lähdön
hetki tuli. Pennuilla on takana uudessa kodissa ensimmäinen vuorokausi, ja
viestinä on tullut, että hyvin on lähtenyt kotiutuminen sujumaan. Meillä vielä
taapertaa kaksi ihanaa pentua Aro ja Troy. Nimetkin tuli tässä ensimmäistä
kertaa mainittua. Nimien päättäminen olikin tosi vaikeaa ja aiheutti
keskustelua meidän perheessä paljon. Jokainen ostaja toki sitten itse kutsuu
haluamallaan nimellä koiraansa, mutta viralliset nimet on vaan päätettävä kun
noita papereita tekee. Lisäilen noita nimiä tuonne pentujen kuviin kunhan
ehdin. Viime viikko oli vauhtia täynnä, pennut juoksivat pitkin pihaan ja
löysivät kasvimaan missä oli mukava kaivaa ja sitten ne pääsivätkin suoraan
pesulle. Pesulla olo vähän vielä jännitti osaa pennuista enemmän ja osa oli tosi rauhallisia, joten luonteiden erilaisuus tuli tässäkin esille, mutta
kaikki sujui kuitenkin hyvin ja pesun jälkeen oli mukava juosta taas kovaa.
Ensimmäinen harjoittelu remmin kanssa tehtiin tänään kahden vielä kotona olevan
pennun kanssa, harjoittelua jatketaan nyt joka päivä, jotta totutaan remmiin.
Aro ja Troy etsii vielä uusi hyviä koteja, jospa ne vielä löytyisi, vaikka ovat
nuo kyllä ihania pentuja vaikka itselläkin pitää. Sopivan kodin löytyessä
kuitenkin pyyhitään taas silmäkulmia
Jäähyäiset Durolle
Jäähyäiset Cerolle
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti