Pennut
ovat kehittyneet viikon sisällä paljon. Leikkiminen on vauhdikasta ja ”painiotteluita”
on veljesten kesken sekä Mirun kanssa. Puruluut ovat mieluisia, onhan jokaisen
pennun suussa jo hyvät purukalustot. Erilaisia lelujakin, jo otetaan mukaan
leikkeihin. Pennut maistelevat päivittäin kermaviiliä/jauhelihaa mössöä, mutta
Mirun tarjoama maito maistuu edelleen erittäin hyvin ja sitä näyttää riittävän,
kun painot nousevat edelleen tasaisesti kaikilla pennuilla. Tosin painon nousu
on jo tasaantunut, koska liikkuminen vie nyt osan saadusta energiasta. Joka
päivä leikitään lattialla ja tutustutaan ympäristöön, tosin kovin kauas ei
vielä leikkialueelta uskalleta lähteä. Muut ajat pennut ovat isossa pentulaatikossa
olohuoneessa aina kun joku on kotona, muu aika sekä yöt vietetään omassa
turvallisessa pesässä koirien huoneessa. Toinen madotus ja kolmas kynsien
leikkauskin on tehty sekä veteenkin on tutustuttu tassujen pesun yhteydessä.
(Tassut ovat välillä likaantuneet, kun on astuttu ruoka-astiaan). Ohjelmassa on
kuitenkin tulevalla viikolla pesulla käynti, jotta sekin tilanne tulee tutuksi
tulevaisuutta varten. Nyt on varattu ajat sekä eläinlääkäriin (pentutarkastusta
ja sirutusta varten) ja pentuluonne testaukseen. Ne ovat juuri 7 viikon ikäisenä. Kuvia ja videoita
lähipäivinä lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti