Pentujen luonteesta näkyy
eroja ja luonne testissäkin niitä löytyi. Luonnetesti ei ole kilpailu tai koe,
vaan siinä saadaan tietoa koiranpennun luonteesta ja temperamentista. Luonne
testissä pennut kävivät Ylivieskassa ja samalla tuli myös auton kyytiä pidempi
matka. Matka meni hyvin, pennut nukkuivat lähes koko matkan ajan. Uuten kokemuksena tuli ulkoilu takapihalla, missä pennut pääsivät ensimäistä kertaa tutustumaan lumeen. Pakkanen lauhtui vihdoin sellaiseen asteeseen, että voitiin käydä ulkoilemassa. Muuten viikko
on mennyt leikkien ja riehuen sekä uusiin ihmisiin tutustuen. Pennut ovat
saaneet vierailijoita mahdollisista tulevista kodeista. 😊 Ruoka maistuu hyvin ja
painoakin tulee tasaiseen tahtiin. Ihmiset ovat pentujen mielestä mukavia ja
syliin ollaankin hanakasti tulemassa, aina kun siihen vaan on tilaisuus.
Mieluisia leikkipaikkoja ovat kodinhoitohuoneen kalusteiden aluset sekä kaikki
ahtaat paikat, kolina vaan kuuluu kun siellä leikitään. Tulevalla viikolla
käydään taas pesulla ja lyhennetään kynsiä sekä harjoitellaan pantojen
pitämistä. Perjantaina saadaan myös koira vieraita, kaksi villakoiraa
tulee hoitoon, toinen on vielä pentu, joten tiedossa vauhtia ja vilinää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti